Ajatuksia koripallosta

Kesällä kasvaa koripalloilijoita

Maanantai 18.5.2020 klo 9:09 - Marko Pitkäranta

Kesällä kasvaa koripalloilijoita

”Kehittyminen on kiinni omasta halustasi ja innostuksestasi harjoitteluun.”

”Jos haluat tulla hyväksi heittäjäksi, sinun täytyy tehdä se omalla ajallasi. Sinun on harjoiteltava jatkuvasti ja ennen kaikkea TEHOKKAASTI.”

Nuo ovat lainauksia tasan 30 vuotta sitten C-ikäisenä omalta juniorivalmentajaltani saamastani kesäharjoitteluohjeesta. Koripallo on pelinä kehittynyt vuosikymmenten aikana huimasti, mutta samat perusasiat ja harjoittelun perusteet pätevät edelleen.

Kesä on kehittymistä tavoittelevan koripalloilijan kulta-aikaa, varsinkin henkilökohtaisen taidon osalta. Kesällä, kun treenaaminen on helppoa myös pihalla, ja aikaakin yleensä on, pystyt halutessasi kehittämään itseäsi ja ottamaan kiinni tai jättämään jälkeesi pelikavereita ja -vastustajia. Näinä epävarmoina korona-aikoina asia vielä korostuu, kun varmuutta joukkueharjoittelusta ja syksyn peleistäkään ei ole.

Mutta kaikki riippuu ennen kaikkea tuosta tämän kolumnin ensimmäisestä lauseesta. Intohimo ja palo treenaamiseen ja kehittymiseen pitää lähteä itsestäsi. Kun tekeminen on mieluista, sen tekee myös kunnolla. Löysä ja puolivillainen tekeminen ei vie eteenpäin.

Oma ikäpolveni kasvoi aikaan, jolloin koulun jälkeen ja kesälomalla mentiin ulos ja keksittiin tekemistä, ei ollut kännyköitä ja tietokoneetkin vasta tekivät tuloaan. Usein se tekeminen oli jotakin liikunnallista pelaamista – katulätkää, futista, keinupalloa, kymmenen tikkua laudalla jne.

Asuimme omakotialueella, pihakadulla, jossa on 17 taloa. Meistä lapsista toistakymmentä pelasi jossakin vaiheessa korista seurassa, ja se näkyi ja kuului. Meillä oli yhteinen kori ja parhaimmillaan myös kivituhkapohjainen koriskenttä. Pelasimme jopa korttelipelejä naapurikatujen lapsia vastaan. Pallo sai kyytiä päivittäin, välillä talvellakin. Joskus iltayhdentoista jälkeen joku isä tai äiti saattoi tulla huomauttamaan, että nyt tulee niin kova pompotuksen ääni asfaltista, ettei saa nukuttua.

Kaksi Ahmatien kasvattia sekä yksi naapurikadulta säännöllisesti meidän katupeleihin osallistunut poika pelasivat myöhemmin Korihaiden liigajoukkueessa. Naapurikatuja vastaan käydyissä otteluissa tuomarina toiminut ikätoverini vihelsi muutaman vuoden Korisliigaa.

Oma peliurani ei vienyt kolmosdivaria korkeammalle, mutta rakkaus lajiin on säilynyt. Vielä nykyäänkin, jos on tylsää, haluan tuulettaa pääkoppaani tai vain olla hetken rauhassa ajatuksineni, voin ottaa pallon ja mennä kotipihalle heittelemään. Rentouttavaa.

Koris on joukkuepeli, mutta joukkue koostuu yksilöistä ja heidän henkilökohtaisista taidoistaan. Joukkueharjoituksissa sinusta voi tulla ihan ok koripalloilija. Mutta jos haluat olla hyvä tai todella hyvä, pitää töitä tehdä omalla ajalla. Pallo on kaveri, joka ei ikinä kieltäydy, kun pyydät pelaamaan. Kesä on edessä. Voit itse päättää, miten sen hyödynnät.

Marko Pitkäranta

Avainsanat: kesä, koripallo, harjoittelu

Elinikäinen elämänkumppani

Maanantai 6.1.2020 klo 20:01 - Marko Pitkäranta

Taisin olla kymmenvuotias, kun ihastuin. Joitakin vuosia myöhemmin jo rakastuin. Koripallosta tuli laji, joka vei niin sanotusti jalat alta. Kasvoin lajiin Uudessakaupungissa, missä koripallo on selkeä paikkakunnan ykkösurheilumuoto. Rakkaus ei ikinä loppunut, mutta pieni irtiotto suhteeseemme tuli muuttaessani Lohjalle syksyllä 2004.

Harrastus voi olla musiikki, käsityö, leivonta, retkeily, urheilu, mikä vain. Hyvin harvasta harrastajasta, lajista riippumatta, tulee maailmanmestaria tai ammattipelaajaa, muusikkoa tai taidemaalaria. Eikä tarvitsekaan. Parhaimmillaan harrastus kulkee silti mukana läpi elämän ja tuottaa tekijälleen mielihyvää, siirtäen ajatukset sopivasti pois arjen rutiineista.

Joillekin harrastuksesta kehkeytyy myös työ. Työ, joka ei edes tunnu työltä vaan edelleen harrastukselta, kutsumukselta, jonka tekemisestä vielä maksetaan palkkaa. LoU Basketin valmennuspäällikkö Aleksi Iltasen kohdalla rakkaus lajiin on kantanut siihen pisteeseen, että mies pystyy elättämään itsensä koripalloilulla. Kukapa tietää, milloin LoU Basketin riveistä kasvaa uusi Lauri Markkanen.

Itse palasin lajin pariin otettuani siihen 15 vuotta etäisyyttä. Koripalloilulle edelleen sykkinyt sydän ja tahto huolehtia omasta kunnosta vetivät takaisin pelailemaan. Iltasen Allun pitämällä demotunnilla lajista innostunut tyttäreni puolestaan sai minut palaamaan seuratoimintaan.

Koripalloharrastuksen aloittaminen on Lohjalla helppoa ja moneen muuhun lajin verrattuna vieläpä suhteellisen edullista. Varusteiksi riittävät normaalit sisäpelikengät ja -vaatteet sekä mielellään oma pallo.

Itselleni koripallo on tarjonnut vuosikymmenien aikana valtavasti hienoja ja ikimuistoisia kokemuksia niin kentällä, kentänlaidalla, katsomossa, tv-ruudun ääressä kuin toimitsija- ja toimittajatehtävissäkin. Hieno laji, hienot joukkuekaverit, hienot valmentajat ja erilaiset vastustajat ovat tehneet minusta paremman joukkuepelaajan ja ihmisen. Työelämässäkin tulee takaraivosta, että me on tärkeämpi kuin minä.

Valtaosa pitkäaikaisimmista ystävistäni on edelleen niitä samoja kavereita, joihin tutustuin koripallokentillä jo pikkupoikana. Tuttavuuksia lajin parista on tullut ympäri Suomea ja muutama maailmaltakin. Lohjalla olen saanut koriksen parissa tutustua joukkoon uusia upeita ihmisiä. Osaa heistä uskallan jo pikkuhiljaa pitää muunakin kuin pelkkänä hyvänpäiväntuttuna.

Ei ole merkitystä, olenko työtön, duunari vai toimitusjohtaja, tai millaisista lähtökohdista ponnistan. Kun menen koripallokentälle, tittelit ja työvaatteet jäävät viimeistään pukukopin naulakkoon. Kentällä olemme kaikki tasavertaisina samalla viivalla. Joukkuekavereita, vastustajaa ja peliä kunnioittaen.

Nämä asiat ovatkin ehkä sitä parasta antia, mitä mukava harrastus voi tarjota.

Nähdään korisparketeilla!