LoU Basketin MU14 pojilla hieno kausi
LoU Basket 2008-09 syntyneet pojat pelasivat tällä kaudella
eteläisen alueen 14-vuotiaiden III divisioonassa.
Joukkueessa pelasi sarjapelejä kauden aikana 15 pelimiestä. Joukossa
oli vanhoja konkareita ja iloksemme myös uusia harrastuksen pariin
tällä kaudella liittyneitä.
Ryhmässä oli paljon poikia yhteen joukkueeseen, mutta kuitenkin liian
vähän kahteen. Silti saimme jokaiselle peliaikaa peleissä.
Kauden aika otettiin paljon isoja ja pienempiä kehitysaskeleita ja
muutamia harha-askeleitakin.
Syksyllä hiottiin pelitaktiikkaa ja keväällä saavutuksena oli
aluefinaalipaikka.
Lopullisena sijoituksena tiukkojen aluefinaaliotteluiden jälkeen oli
2.sija (hopea)
Osallistuimme myös kauden aikana Salon AND1-turnaukseen. Tätä
turnausta on odotettu, sillä se on peruttu pariinkin otteeseen
koronatilanteen takia.
Turnaukseen lähdettiin pitämään hauskaa joukkueen kesken. Mukavaa
yhdessä olemista, yhteinen ruokailu paikallisessa ravitsemusliikkeessä
ja tietenkin tiukat turnausottelut.
Ja tältäkään reissulta ei tarvinnut palata tyhjin käsin vaan
pronssimitalit oli kotiin tuomisina.
Joukkue jakautuu ensi kaudeksi uusiin ikäryhmiin ja hieman haikeutta on
havaittavissa ryhmässä.
Ryhmä on kauden aikana hitsautunut niin hyvin yhteen.
Lopullisesti kausi pannaan pakettiin hohtokeilailun merkeissä!